Haluttaa

Tänään on haasteellisempi päivä. En tiedä mitä haluan. Tai tiedän, mutta en tiedä onko "oikein" haluta? Kun en tiedä jonkin asian olevan oikein, hämmennyn, menen sotkuun :D

Haluamisia:

- Olla rikas
- Olla arvostettu
- Olla terve
- Olla apuna
- Olla onnellinen
- Olla rakastettu
- Rakastaa
- Antaa
- Iloita
- Uida nallekarkkia täynnä olevassa altaassa
- Hengailla lohikäärme Puffin kanssa
- Flirttailla sexy keijujen kanssa
- Ottaa kännit majatalossa
- Haluan eroon vakavuudesta
- Haluan huoneen joka on itsessään sänky ja sillä huoneella voisi käydä avaruudessa
- Haluan olla velho
- Haluan olla kuningas
- Haluan olla rokkistara
- Haluan olla buddha
- Haluan kirjoittaa
- Haluan olla ritari jonka perään naiset huutelee (solvauksia) ja jota vituttaa aamulla laittaa kylmä haarniska märän nahkasuojan päälle
- Telekineettiset voimat ois aika jees
- Haluan olla paras kaikessa, vähintään mestari
- Haluan röntgenkatseen ja kuulon
- Viinin josta ei tule krapulaa
- Hyvää ruokaa joka ei lihota, sairastuta eikä tyhmennä
- Xbox onen ja isomman telkkarin, oneen myös paljon pelejä
- Löhötuolin
- Sujuvamman liikenteen
- Salaisen teeri/metso agentin joka hourauttaa sopivan määrän lajitovereita uskomaan pääsevänsä paratiisiin mikäli menevät porukoitten takapihalle käklättämään ja tanssimaan. Tanssin aikana nyppivät ja putsaavat toisensa jonka jälkeen asettelevat itsensä roikkumaan pussiin.
- Paremmat kuulokkeet
- Oman leffateatterin
- Toisinaan ois myös kiva kasvattaa itelleen tissit, puristella niitä ja koittaa asettua kumppanin asemaan

Pienissä määrin

Muoto muuttaa makua.

-Mummun pilkkomat makkarat maistuu paremmalta kuin kokonainen lenkki
-Pizza slaisseina vs koko lätty
-Kokainen pippuri vs jauhe

Onnellistaminen

Mitäkö haluan?

100 miljoonaa euroa.

Miltäkö se minusta tuntuisi?

Vapauttavalta, hyvältä ja onnelliselta

Olisiko minun onni joltakin pois?

Jos olisi, kuka määrittelee sen määrän paljonko minulla voisi olla rahaa ennen kuin siitä joku tulisi kärsimään? Ovatko kateellisuus, kritisoinnin tarve ja paremmuuden tunne myös kärsimystä?
















Mitäkö haluan?

Rakkautta.

Miltäkö se minusta tuntuisi?

Vapauttavalta, hyvältä ja onnelliselta.

Olisiko minun onni joltakin pois?

Jos olisi, kuka määrittelee sen kuinka paljon voin saada rakkautta ennen kuin siitä joku muu tulisi kärsimään? Ovatko kateellisuus, kritisoinnin tarve ja paremmuuden tunne myös kärsimystä?

Hyvin herkkään kritisoimme "paremmin" pärjänneitä, rikkaampia. Heidän täytyisi luopua, jotta meillä täällä alhaalla menisi paremmin. Aivan kauheasti negatiivisia ajatuksia. Paljon kuluu energiaa tuohon, turhuuteen. Jos haluaa muuttaa jotain, kannattaa se aloittaa omasta sisimmästä. Tuolla jurnuttamiselle, kateudella, vihalla ja pelolla ihminen tukahduttaa onnensa pois. Aivan kuin se onni tulisi ulkoa, siitä mitä muut tekevät. Niinkö? Oletko riippuvainen muista oman onnesi suhteen? Muidenko täytyy onnellistaa sinut? :D  Mielummin käytän energiani ja aikani siihen, että olen onnellinen kuin siihen, että pahoitan mieleni muitten onnen takia.

Minä haluan olla rikas, niin maallisesti kuin henkisesti. Tekisikö rikkaus minut onnelliseksi, tekisikö rakkaus minut onnelliseksi? Laitanpa hetkeksi silmät kiinni, ajattelen tätä hetkeä. Juuri tätä hetkeä, olen onnellinen. Tässä hetkessä ei ole mitään vikaa, se on täydellinen. Sitten ajattelen olevani sikamaisen rikas ja edelleen yhtä rakastettu. Siinä hetkessä ei ole mitään vikaa. Se on juuri yhtä täydellinen kuin tämäkin hetki. Puitteet ja lavasteet ehkä muuttuvat, mutta onni tulee mun itteni sisältä, ei ulkopuolelta. Mutta se ei tarkoita sitä ettenkö voisi haluta (oikeastaan ettenkö voisi itselleni sallia) lisää. Minä luon itse oman todellisuuteni, kaikki riippuu siitä mitä minä itselleni sallin.

Näille saa vapaasti nauraa, vapaasti pahoittaa mielensä, vapaasti kommentoida tai vapaasti tuhahdella (tai jakaa). Tämä on minun tapani onnellistaa itseäni, tykkään kirjoittaa, luoda ajatuksistani näkyviä. Luoda omaa todellisuuttani. 

Matkaaminen

Muutama viikkoa sitten painoin linjurin summeria ja jäin pois eräällä pysäkillä. Matkaaminen oli puuduttanut pyllykkäiseni, enkä enää nähnyt niin selkeästi ulos ikkunoista. Muiden ihmisten hengitykset ja toimimaton ilmastointi huurruttivat lasit. Oli alkanut pienesti ahdistaa ja kaipasin raikasta ulkoilmaa. Muut matkustajat halusivat jatkaa matkaa, heillä suurimmalla osalla (kuten myös minulla) oli melko selkeä päämäärä. Osa oli noussut jostain matkan varrelta hetkeksi, osa pienessä sievässä väärälle linjalle erehtyneenä ja osa halusi vain tarkkailla muita. Mutta enemmistö tiesi tarkkaan päämääränsä.

Ulkona oli vähän hämärää, sumuista, Hetken ajattelin olinko ymmärtänyt väärin ikkunoiden huurteet, ehkä se olikin tätä sumua ulkopuolelta? Henkäisin syvään, raitis ilma kipristi keuhkoissa ja tuntui kylmältä. Kohensin takkia, korotin kauluksia ja aloin havannoimaan ympäristöä. Jotain tuttua, jotain uutta ja jotain skidisti odotuksellista. Pientä pirskahtelua. Linjuri seisoi vielä pysäkillä, muutama matkustaja kurkisteli taka-ovesta ulos ja kuski tarkkaili kelloa. Hengitin syvään ja ilma tuntui lämpenevän sisälläni.

Kuski tööttäsi, väänsi vipua ja ovet menivät kiinni. Matkustajat palasivat paikoilleen, jatkoivat matkaansa. Olin hypännyt kyytiin muutama vuosi sitten. Ihmetyksen ja innostuksen vallassa. Olin kuullut hieman erikoisemmasta, ehkä jopa hieman pelottavasta reitistä jolla tämä linjuri kulki. Halusin mukaan!! Hieman arasti koitin tehdä tuttavuutta muiden matkaajien kanssa. Olin kuitenkin suurimman osan alkumatkasta itsekseen ja tuijottelin ikkunasta ulos. Vähän kerrassaan aloin nauttimaan menosta, pysäkeistä joissa ihmisiä tuli ja meni. Keskusteluista muiden kanssa, Sain mukavan asennon ja annoin mennä. Ystävystyin, aloimme tekemään matkaa muiden kanssa yhdessä. Välillä ravistelimme toisia hereille ja osoittelimme ikkunoista ulos, "Katsos, oletko nähnyt tuota? Näitkö ne vuoret lumipeitteellä ja huomasitko elämää sykkivän viidakon? Ja tuolla siintää päämäärä, hienoa, näetkö!!?" Aina se matkaaminen ei ollut yhtä kivaa, välillä täytyi työntää ja joskus stopattiin konerikon takia. Jonkun aikaa matka oli todella kuoppaista, hiekkaa tunki ilmastoinnin kautta sisään ja pakokaasun haju tuntui pistävältä.
Yhtenä päivänä sain kännykkään kuvaviestin. Se oli suttuinen, sumea, mutta jokin siinä sai pienen värähdyksen kulkemaan selkää pitkin. Koitin katsella kuvaa tarkemmin, mutta se alkoi säröilemään, aivan kuin siinä olisi ollut häiriöitä. Samanlaisia kuin heikon antennin varassa olevalla televisiolla. Välillä kuva selkeni hetkeksi, mutta ei aivan tarpeeksi saadakseni siitä selvää. Pitkin päivää siinä vilkkui kuvia, voimistuen ja heiketen. Samalla linjurin sisällä alkoi tuntua tukahduttavalta, ilmastointi brakaili ja kuopat tiessä muuttuivat syvemmiksi ja niitä oli tiheämpään. Oma penkkikin alkoi tuoksahdella hivenen hieltä.. Painoin summeria, halusin pysähtyä ja koittaa saada kuvaviestistä selvää. Tuntea raikkaampaa ilmaa kasvoilla.

Hengitin lisää, painoin silmät kiinni ja nyt aloin jo tuntemaan mieleni selkiytyvän. Katsoin puhelintani, se oli sammunut. Akku lopussa. Nostin katseeni, tunsin käden kädelläni ja huomasin naiseni. Hymy, suukko ja tervehdys :) Hämärä alkoi väistyä, sumu hälvetä ja toisessa kädessä huomasin piteleväni kiinni tusinasta ilmapalloja. Jokainen eri väriä, hieman eri muotoisia mutta jokainen omalla tavallaan täydellinen. Mietin, että olisipa harmi jos jokin niistä puhkeisi.
"Minne haluat mennä?"
"Tuonne", osoitin sitä samaa päämäärää minne bussikin oli matkalla.
"Hyvä, ai niin, laitoin meille molemmille varailmapallopusseja reppuun. Puhallellaan sitten niitä yhdessä lisää jos sattuuvat puhkeamaan".

Kiitän!!

Kiitollisuudesta:

• Rakastan vierellä kulkevaa naista ja olen erittäinen kiitollinen meidän välisestä suhteesta!! 
• Olen kiitollinen asunnostamme!
• Olen kiitollinen verkkaisista aamuista mitä minulla on ollut!
• Olen kiitollinen lämpimästä suihkusta :)
• Olen kiitollinen kupillisesta kahvia ja aivan mahtavan makuisesta voisilmäpullasta torilla!!

Melko hempeetä, mutta samalla aika rohkeeta uskaltaa arvostaa oman elämänsä upeita asioita muutenkin kuin hiljaisesti. Liian usein jätämme huomioimatta nuo tärkeät "pienet" asiat, hetket tai teot. Keskitämme energiamme siihen, että joskus.. sitten kun.. ensiksi täytyy.. Vitut, sie saat olla just nyt onnellinen, ei sitten kun, milloin se muka on?

Sitten voidaan olla kateellisia toisten onnelle tai ajatella aidosti hymyilevien ihmisten olevan hulluja tai jotenkin pelottavia. Mitä helvettiä :D :D Onko se minulta pois jos naapurin Tuija on haaveillut onnesta ja on sen saavuttanut? Onko onnellisuutta olemassa vain rajattu määrä? No eikös silloin myös vihaa ja katkeruutta olisi olemassa rajattu määrä? Eikö sinua pelota se, että viha ja katkeruus loppuisikin yhtäkkiä? Hitto, joutusit tuntemaan vaikka onnellisuutta :) Onnea ei ole rajattu, eikä meidän tarvitse ansaita sitä, se on meille annettu pyyteetön lahja. Tarvitsee vain sallia se itselle.

Minulla on ollut välillä vaikeuksia ymmärtää huolehtimisen kulttuuria:

"Minua huolettaa ja surettaa tulevaisuus" 
"Voi voi miten kauheaa maailmalla tapahtuu, olen surullinen" 
"En minä voi sallia itselleni maallista vaurautta kun joillakin menee minua huonommin"

Sinänsä ei ole pahaa siinä, että huomioi myös muut ihmiset sekä ajattelee omaa tulevaisuutta. Mutta miksi ihmeessä se kääntyy niin kovin helposti huolehtimisen puolelle? Mitä hyötyä on tuntea negatiivisia fiiliksiä, miksi sen sijaan ei voisi ajatella seuraavasti:

"Huomenna, itseasiassa aivan kohta tai vaikka heti voi tapahtua jotain hyvää ja innostavaa" "Maailmalla tapahtuu surullisia asioita, toivon kovasti niiden asioiden ratkeavan ja toivon surun sijasta onnellisuutta" 
"Sallin itselleni maallisen vaurauden ja toivon sitä myös muille, sitä paitsi voin olla monella tapaa avuksi apua tarvitseville kun itselläni on yksi työkalu lisää, vauraus". 

Kuinka paljon me käytämmekin energiaa meidän elämisen todellisuutta kurjistaviin ajatuksiin. Sama määrä ja aika käytettynä onnellistamiseen, huh. Olisiko se liian hurjaa tuntea ahdistuksen sijasta onnea?

Seestyneisyys

Jos elämä on seesteisessä, kiireettömässä tilassa, onko siinä silloin teidän mielestä jotain vialla?

Mikä on oman elämäsi perusolemus?

Arvotatko muut ihmiset sen perusteella?