Elämän taika, tuo se meinaa välillä painua itseni alle. Tallon sitä jaloilla, painan vakaasti vakavuudella lyttyyn. Hymyttä jätän sen huomiotta. Syön sen perhanan sitruunan ja irvistän kirpsakkuudelle. Tai
Laitan sitruunan paloiksi, viipaloin ja kaadan sen ginin ja jäiden sekaan. Laimennukseen intiaanilaista tonikkivettä. Elämän kirpeys raakana ei ole hyvää. Sekoitellaan ja nautitaan hissukseen siemaillen :)
Se siitä runohaikusymboliikasta.
---------------
Missä kohtaa elämästä tulee tehdä vakavaa? Kuka sen minulle määrää, kuka sen sanoo ja onko minun toteltava? Epäonnistuin yleisessä mitassa asiakaspalvelussa todella rankasti pieni aika sitten (myös oman mittapuuni mukaan meni melko kehnosti, ehkä huonoiten omalla kohdalla ikinä :D). Tiesin jo itse tilanteen aikana, että "nyt mennään lujaa kohti rytelikköö". En silti pysähtynyt, en ennen kuin asiakkaiden poistumisen jälkeen. Luulen, että he paheksuivat erityisen vahvasti lähtönsä jälkeen tätä epäonnistunutta tarjoilijaa ja olivat kuohkeissaan kun palvelu olikin paskaa. Se huonon palvelun hetki kesti n. 2 minuuttia. Ja tämä hetki, se tulee säilymään asiakkaiden muistoissa pitkään. Pidempään kuin saman hetkellisen verran yhtälaista onnistunutta palvelua.
Eli, kuka se on joka kertoo ihmisille, että nyt pitää ottaa vakavasti ja jättää hymyt tallautumaan ja olla ymmärtämättä mitään muuta kuin omaa generoitunutta negaatiota? Onko esimerkiksi minun onnellisuus jonkin toisen tuntemattoman ihmisen varassa? Aika paljon antaisin jollekin toiselle valtaa vaikuttaa onnellisuuteeni. Ai niin, tokihan mie voin kritisoida näitä toisia ihmisiä jotka pilaavat minun oloni ja tästähän minulle tuleekin paljon parempi mieli, pääsen pätemään. Ja yleensä vielä tietämättä tai haluamatta tietää mitkä asiat ovat johtaneet tilanteeseen missä kaikki ei menekään minun onnellistamisen kaavan mukaan.
Hyi te muut ihmiset, koittakaas käyttäytyä seurassani, vaikkette minua tuntisikaan. Haluan olla onnellinen ja te olette siitä vastuussa.
Näinkö?
