Huuto!!!

Syöskää minut kauneuteen, kosmokseen, kukkivaan kuohuun ja äärettömyyteen!! Tulkaa mukaan, kokekaa ja iloitkaa, naurakaa, huutakaa voimain tunnosta ja rakastakaa!!! Ei kumartelua, ei ilman tasa-arvoa. 

Luokaa kauneutenne, osaatte kyllä. Osaattehan myös luoda rumuutta, tai ainakin itse lokeroitte luomanne rumuuden lokeroon. Olkaa itsellenne armollisia, helliä ja antakaa onnellisuudelle mahdollisuus. 

Antautukaa elämään, älkää taistelko niin tormakkaina virtaa vastaan. Aivan kuin olisitte melomassa koskea ylävirtaan, ihailette voimianne pysyä paikoillaan, ihailette toisia kun he kasvattavat vastuksen tuomia lihaksia. Aivan kuin elämän tarkoitus olisi pyristellä vastaan, uupua ja peittää uupumus. 

Olisiko niin kauheaa kääntää kasvot ja vartalo myötävirtaan, päästää vastuksesta irti ja hellittää? Olisiko niin kauheaa alkaa nauttimaan olemisesta, katsella ympärilleen huomioiden luonnon tuoma kauneus, tuntea iholla viileän vilvoittava viima, tuoksuttaa kedoilta kantautuvien kukkien tuoksua. Olisiko niin kauheaa kuunnella lintuja, tuntea virran eteenpäin vievä syke, antaa itselleen lupa nauttia?

Kyllä, se taitaisi olla aivan kauheaa. Meidän on pakko pyristellä, taistella, raivata tietämme, pakottaa, tuhlata energiaa, tehdä väkisin, tuntea negaatioita, taistella, taistella, taistella. Muutenhan emme kehittyisi, pärjäisi, selviytyisi emmekä olisi ihmisinä arvokkaita. 

Voi hyvänen aika. Kuka on teitä käskenyt kärsimään? Kuka on teitä ohjeistanut taistelemaan ja rimpuilemaan? Kuka sanoo elämän olevan kenenkään muun kuin sinun itsesi käsissä? Jumalako, vanhemmatko, opettaja, presidentti, naapurin Erkki vaiko suurten yhtiöiden johtajat? 

Ymmärtäkää, olette kaikki yhtä ja samaa energiaa. Olette kaikki lähtöisin ykseydestä, ette ulkopuolelta. Te olette kaikki yhden ja saman ilmentymiä. Miettikää vartaloanne, pelkääkö pottuvarvas napaa, onko silmän mielestä peukalo arvokkaampi? Mollaako keuhkot sydäntänne tai onko pohjelihas penikselle kateellinen? 

Olemme samanarvoisia, eikä kukaan voi teistä käskeä toista kärsimään. Kaiken pohjalla on ykseys, onnellisuus, ykseys. Olkaa rauhassa, antakaa mennä, päästäkää irti, älkää peljätkö ja rakastakaa ehdoitta!! 

Tulevan odotus

Jos odotat maailmalta hyvää ja maailma kaataa päällesi paskaa niin petyt, eikö totta? Jos odotat maailmalta paskaa ja se kaataa päällesi paskaa, niin voit sanoa olleesi valmistautunut siihen, etkä läheskään yhtä pettynyt kuin hyvää odottaessa. Eikö totta? Niinpä odotat paskan kerääntyvän jatkuvasti ja ehkä harvoin saat jotain hyvää, mutta et ainakaan pety ikään mitenkään pahasti.

Jos odotat maailmalta hyvää ja maailma kaataa päällesi lisää hyvyyttä niin iloitset vielä enemmän kuin aikaisemmin, eikö totta? Jos odotat maailmalta paskaa ja maailma kaataa päällesi hyvyyttä niin ajattelet ettei se tule kestämään pitkään. Paskaa sen olla pitää, eikö totta? Ehkä pienen hetken hymyilet jonka jälkeen valmistaudut taas uuteen paskamyrskyyn?

Mitäs jos ei odota yhtään mitään, elämä tulee ja elämä menee. Kulkevatko silloin pettymys ja iloisuus tasavertaisina mukanasi?