Lopullista, poistumista, muutosta?

Kuolema; rajan ylitys, muutos, poistuminen, lopullisuusko?

Elämä täällä päättyy, se tapahtuu meille jokaiselle, jossain vaiheessa. Harvat meistä tietävät omat päivät, harvat meistä tietävät läheistemme päivät. Itse en haluaa tietää, haluan oppia elämään ilman pakollista pelkoa jonkin lopusta, haluan oppia nauttimaan elämästä ilman kiirettä, ilman ennalta ilmoitettua tarkkaa deadlineä.

Kuolema tuo yleensä surun tunteen, vahvan, ihmisen lävistävän lohkareen. 

Mutta miksi olla surullinen kuolemasta? Mitä kuolemassa surraan? Itketäänkö poistuneen vuoksi vai itsemme? Tiedätkö varmasti mitä kuoleman jälkeen on, vai onko mitään?

Jos uskot taivaaseen ja poistunut on ollut hyvä ihminen, oletko surullinen hänen vuoksi paremmista mestoista? Jos uskot taivaaseen ja helvettiin, niin suretko helvettiin joutunutta? Eikös se helvettiin joutunut ole tehnyt jotain todella pahaa elämässään?

Jos uskot, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, suretko ilmaan haihtuneen puolesta, joka ei ole enää olemassa. Hänhän ei voi tuntea enää mitään. Hän on hävinnyt. Voiko surra jotain sellaista mikä ei voi tuntea mitään?

Jos uskot elämän kiertokulkuun, jälleensyntymiseen, valoon ja rakkauteen, oletko surullinen hänen puolesta joka jatkoi matkaansa? Oletko surullinen jatkuvuudesta?

Itse suren, koska on ikävä. Ikävä ihmistä. Pidän itseäni onnekkaana, sainhan tuntea poistuneen henkilön. Olen onnekas ja onnellinen kun sain jakaa osan elämääni hänen kanssaan. Hymyilen ja nauran yhteisille muistoille, hetkille joina pystyi aina olemaan oma itsensä. Hetkille, jotka eivät ikinä poista poistunutta sydämestäni. En sure serkku rakas puolestasi, enkä sure mustalla, raskaalla tavalla. Suren iloisesti, keltaisesti, nostan elämän maljan puolestasi ja muistollesi, kumarran maalliselle elollesi ja toivotan erittäin upeaa matkaa :) Kiitos ja syvä kumarrus, uskalsit olla mitä olit!! Pikku-Ville :)

Kuolleen sureminen on itsekästä. Erittäin terveellä tavalla. 

P.s Tavataan taas serkkusein, meiltä jäi hetkiä kesken, olet myös ahvenia velkaa :)

Huuto!!!

Syöskää minut kauneuteen, kosmokseen, kukkivaan kuohuun ja äärettömyyteen!! Tulkaa mukaan, kokekaa ja iloitkaa, naurakaa, huutakaa voimain tunnosta ja rakastakaa!!! Ei kumartelua, ei ilman tasa-arvoa. 

Luokaa kauneutenne, osaatte kyllä. Osaattehan myös luoda rumuutta, tai ainakin itse lokeroitte luomanne rumuuden lokeroon. Olkaa itsellenne armollisia, helliä ja antakaa onnellisuudelle mahdollisuus. 

Antautukaa elämään, älkää taistelko niin tormakkaina virtaa vastaan. Aivan kuin olisitte melomassa koskea ylävirtaan, ihailette voimianne pysyä paikoillaan, ihailette toisia kun he kasvattavat vastuksen tuomia lihaksia. Aivan kuin elämän tarkoitus olisi pyristellä vastaan, uupua ja peittää uupumus. 

Olisiko niin kauheaa kääntää kasvot ja vartalo myötävirtaan, päästää vastuksesta irti ja hellittää? Olisiko niin kauheaa alkaa nauttimaan olemisesta, katsella ympärilleen huomioiden luonnon tuoma kauneus, tuntea iholla viileän vilvoittava viima, tuoksuttaa kedoilta kantautuvien kukkien tuoksua. Olisiko niin kauheaa kuunnella lintuja, tuntea virran eteenpäin vievä syke, antaa itselleen lupa nauttia?

Kyllä, se taitaisi olla aivan kauheaa. Meidän on pakko pyristellä, taistella, raivata tietämme, pakottaa, tuhlata energiaa, tehdä väkisin, tuntea negaatioita, taistella, taistella, taistella. Muutenhan emme kehittyisi, pärjäisi, selviytyisi emmekä olisi ihmisinä arvokkaita. 

Voi hyvänen aika. Kuka on teitä käskenyt kärsimään? Kuka on teitä ohjeistanut taistelemaan ja rimpuilemaan? Kuka sanoo elämän olevan kenenkään muun kuin sinun itsesi käsissä? Jumalako, vanhemmatko, opettaja, presidentti, naapurin Erkki vaiko suurten yhtiöiden johtajat? 

Ymmärtäkää, olette kaikki yhtä ja samaa energiaa. Olette kaikki lähtöisin ykseydestä, ette ulkopuolelta. Te olette kaikki yhden ja saman ilmentymiä. Miettikää vartaloanne, pelkääkö pottuvarvas napaa, onko silmän mielestä peukalo arvokkaampi? Mollaako keuhkot sydäntänne tai onko pohjelihas penikselle kateellinen? 

Olemme samanarvoisia, eikä kukaan voi teistä käskeä toista kärsimään. Kaiken pohjalla on ykseys, onnellisuus, ykseys. Olkaa rauhassa, antakaa mennä, päästäkää irti, älkää peljätkö ja rakastakaa ehdoitta!! 

Tulevan odotus

Jos odotat maailmalta hyvää ja maailma kaataa päällesi paskaa niin petyt, eikö totta? Jos odotat maailmalta paskaa ja se kaataa päällesi paskaa, niin voit sanoa olleesi valmistautunut siihen, etkä läheskään yhtä pettynyt kuin hyvää odottaessa. Eikö totta? Niinpä odotat paskan kerääntyvän jatkuvasti ja ehkä harvoin saat jotain hyvää, mutta et ainakaan pety ikään mitenkään pahasti.

Jos odotat maailmalta hyvää ja maailma kaataa päällesi lisää hyvyyttä niin iloitset vielä enemmän kuin aikaisemmin, eikö totta? Jos odotat maailmalta paskaa ja maailma kaataa päällesi hyvyyttä niin ajattelet ettei se tule kestämään pitkään. Paskaa sen olla pitää, eikö totta? Ehkä pienen hetken hymyilet jonka jälkeen valmistaudut taas uuteen paskamyrskyyn?

Mitäs jos ei odota yhtään mitään, elämä tulee ja elämä menee. Kulkevatko silloin pettymys ja iloisuus tasavertaisina mukanasi?

Matkalle :)

Jos otettaisi pois rajoitteet:

- Raha
- Aika
- Muitten mielipiteet
- Pelko

Mitä haluaisin tehdä?

Matkustaa!!

Kävellen, pyörällä, lentokoneella, autolla, junalla, bussilla, riksalla, songtaolla, kanootilla, lautalla.

Kaupungeissa, kyleillä, toreilla, viidakoissa, rannoilla, saarilla, vuorilla

Yksin, kaksin, kolmistaan, porukalla

Nyt, eilen ja huomenna

Milloin vain
ostaisin lipun
ympäri maailman
ikuisen

Filippiinit 2011, ihan ite otettu kuva :)

Kirjoitin tänään useamman tekstin. Jokainen käsitteli lopulta asioita jotka ovat melko selkeitä, omasta mielestä. Tai vähintään selkenivät kirjoittaessa.

1. Terroristi vai vapaustaistelija? Määrääkö voittaja termin?

2. Rakkauden eri määreet

3. Ismit, uskonnot ja tiede

4. Pylly ja tissit


Lyhyesti: 

Laajoja asioita joihin voi hukkua/sukeltaa tai helposti itselle rajattuja mielipiteitä/uskomuksia. Mielipiteistä ja uskomuksista keskustelu voi joskus olla todella hedelmällistä. Usein siinä myös pilataan oma hyvä mieli ja tukkanuottaset alkavat elämään yhä useammin. Miettikää vaan ihan ite noita asioita, iteksenne päissänne.

Peace and Love (titties and beer)

Namaste!!

Fiktiivisestä hahmosta kierroksia

Kirjoitan välillä Tohtori Turmion seikkailuista. Miekkaa, magiaa olutta, nanobotteja, kauniita naisia, poksahtelevia sieluja ja mahavaivoja. Tälle iltaa aloin kirjoittaa auki Turmion sisintä, lyyristä miestä jonka herkkyys on tasapainossa jäntevästi lihaksikkaan kropan kanssa.   

Turmio on naisten mies, olen sille jollain tapaa kateellinen. Sillä on vatsalihakset ja käsissään iltaisin neljät tai kuudet tissit. Kaupungin, maakunnan kauneimmat naiset kuiskivat hänestä salaisesti päiväunelmoissaan. Siinä vasta mies, Turmio. Naisten mies. Vittu.Niinpä kurjistan pääosani urhoa. Teen siitä ilkeän juopon johon kaikki tissien (ah, niin ihanien, terhakkaiden, lämpimän pehmeiden) kantajat lankeavat. Juopolla ei seiso, sen energia on mennyt monstereiden teilaamiseen ja luonteena kun on vielä ”rankka duuni, rankat huvit”. Niinpä Turmio onkin melko usein kunnon tuuboissaan ennen kuin naisen sänkyyn asti saa. Joskus, hyvinä ja harvoina päivinä, sankari saa pimppiä ihan loppuun asti, mutta naisen mielestä epäonnistuu aktissa surkeasti. 

Mitäs sillä väliä mitä se muija aattelee. Laitan sankarin saamaan sitten lisää, naisten mielestä epäonnistunutta seksiä. Mikäs niitä muijia nyt oikein vaivaa. Ei vaan aina voi onnistua, varsinkin jos selkään koskee tai mielessä pyörii tunti sitten viipaloidun kaverin sisälmykset. Onko niitten naisten aina pakko olla niin helvetin vaativia. Antakaa nyt sille ja olkaa onnellisia kun oon Turmiolle kirjottanu ihan kivan kokosen (sopivan, eli ison, ette te oikeasti niistä pienistä tykkää, ootte kyllä ihan tuollasia) peniksen. Vai luuletteko te kykenevänne kesyttämään pääosan urhon, niinkö? Ei nyt oikeasti, naiset. Miten te aina luulette voivanne muuttaa toisen ihmisen luonnetta, tämä häiskä tykkää tapella, tappaa, ryypätä, rellestää ja saada naista, irtonaista!! 

Ja nyt aattelette saavanne tuosta miehestä itsellenne jonkun herkän ja runollisen maanviljelijän tai ohjelmoijan. Sellanenko joka kyhnöttää illat yhdessä sohvalla tarjoillen väliä viiniä tai kenties jotain helvetin kevyt vissyä? Puhuu intellektuellisesti maailmanrauhasta, akupunktioista, joogasta ja sinun työpaikan mahtavan mielikuvituksellisesta Arto-Eemelistä. Siitä joka on vaan ihan hyvä kaveri, joka kuuntelee ja osaa sanoa oikeita asioita; -”Ymmärrän, minulta kuoli lapsena toinen puoli aivoista, tytär, mummi ja koira rakastu naapurin lampaaseen, minä ymmärrän mitä sinä olet kokemassa, anna kun kosketan hellästi tissiä”. Just, voi vitun Arto-Eemeli. Tukehtukoon siihen hipsterihelvetinkaulaliinaansa. 

Turmio ottaa naisen hellästi käsivarsilleen, törkkää hänet majatalon pienen huoneen puiselle penkille istumaan ja avaa oven. Tilaa parit isot tuopit, lyö nyrkillä pöytään ja kiroaa kumean miehisellä äänellään, kovaa. Vaatii trubaduuria laulamaan Mokoma - Nujerra Ihminen. Kaivaa miekan tupestaan, ryntää pimeään yöhön mureasti ärähdellen ja taltuttaa isoimman, ilkeimmän ja vaarallisimman lettipäisen hipsterimöllyäisen mitä maa päällää kantaa. Turmio on mies, Miehinen, kumealla äänellä ja väkevillä käsivarsilla varustettu kolmen päivän sängen kasvattanut Mies. Vavahtakaa naiset.  

Ajatusvirran eskaloitumista iltapäivällä

On himpun hankalaa tutkia omia halujaan. Mitä minä ihan aikuisten oikeasti haluan? Tänään aamulla sängyssä herättyäni näitä tunnustelin ja ihmettelin. Halusin löytää vastauksia! Hah, tässäpä tuli heti ensimmäinen haluamiseni esille!! Haluan siis selvittää, tietää mitä minä haluan. Eli haluni tuntea itseni on kaiken perusta. Halu tuntea itseni siten, että mitä olen ja miksi haluan tulla. Haluan olla vapaa ikeestä, kahleista, rahasta, tästä tämän maailman rajoitteista jotka ovat tekemällä tehtyjä. Muka vain osa maailmaa saisi olla tietyn ihmisjoukon osa sen kokemuspiiriä. Mitä helvettiä me odotamme, miksi me annamme meitä alistaa, orjuuttaa ja kiduttaa!! Mikä meitä oikein vaivaa, miksi me ei herätä, miksi me ei nousta unestamme ja edes koiteta ymmärtää tämän maailman kauneutta. Mitä me teemme kaikella näillä sodilla, kurjistamisilla, erotteluilla ja eristämisillä!! En vittu jaksa ymmärtää. HERÄTKÄÄ IHMISET RAKKAAT!!!! Sallikaa kauneus, hyvyys, veljeys, rajat ylittävä rakkaus. Unohtakaa eriarvoisuus, kurjistaminen, kapitalismistä syntyvä itsekkyys. Ravistelkaa itsenne hereille!!! Havahtukaa!!

Tämä väkevä, voimaannuttava tunne, elämälle, olla ELOSSA!! Tämän takia me olemme täällä, tunteet, ah niin ihanat ja voimalliset. Päällimmäisenä ja pohjimmaisena rakkaus, sen ei tarvitse olla pelkästään sitä vaaleanpunaista, herttaisia sydämiä täynnä olevaa kimalletta. Se voilla olla todella vahva tunne omasta olemisesta, yhteydestä, ykseydestä. Kaiken pohjimmaisesta rakkaudesta olla itse, ykseys, tuntea se joka solulla, kaikkialla!!!!

Ole väkevä elämässä, tunne ne kylmät väreet pitkin selkää. Anna itkun ja naurun pursuta, tunne se virta, voima, energia. Ole, elä, tunne ja anna muiden elää!! Rakasta, muutenkin kuin pinkisti sydämillä, rakasta voimakkaasti käsivarsillasi, teoillasi ja kunnioituksella elämää kohtaan. Sinä olet, minä olen, me olemme, he ovat, yhdessä olemme rajoittamattomia, rajaton. Et voi vähetä antamalla, et voi vähetä lempeydellä, et voi vähetä rakastamalla. Voit tukahduttaa ottamalla, voit tukahduttaa riistämällä, voit tukahduttaa vihaamalla. Minä en vähene, en suostu tukehtumaan. Koettakaa, altistakaa itsenne väkevyydelle ilman riistoa toiselta.  

Vuodatus ylemmälle maalliselle mahdille

Pengoin viime vuoden kirjoituksia. 22.12.2013

Minä olen täällä. Onko sille syytä, tarvitseeko minun se perustella teille? Kuka täällä määrää onneni mitan? Onko se raha, tee-hetki, onnistuminen epäonnistumisen jälkeen. Asettaako joku minulle tavoitteeni, osaanko itse ajatella?

Minä menen, minä tulen, minä olen. Ette voi kahlita minua, en sitä teille suo. Kukaan teistä ei ole sen arvoinen, kellään teistä ei ole oikeutta minuun. Te olette luoneet omat sääntönne, oletatte minun niitä sokeasti noudattavan. Ilman epäilyksiä, ilman omia mielipiteitä. Olette luoneet uskonnon, vaikka ette sitä sillä nimellä halua kutsuttavan. Järjestelmä jota ylläpidätte niin kiihkeästi, monistaa itse itseään ihmisten kesken, projektoi silmiemme eteen vahvan illuusion. Suurin osa meistä ei edes tiedä elävänsä lampaana, teidän tarvitsemana karjana. Olemme nukahtaneet, unohtaneet ja laiskistuneet. Tarjoamanne elämä on helppoa, muttei liian yksinkertaista. Se on jopa omalla sairaalla tavallaan nerokas. Mutta kestämään se ei tule, ei ikuisuutta. Osa meistä, minä, alamme herätä. Vielä unisina, ihmettelevinä ja epäuskoisina. Me heräämme, nousemme ja alamme ymmärtää, nähdä.

Minä haluan vapaaksi. Haluan maailman eläväksi, hetkeni väreiksi ja tuoksuiksi. Ravistan itseäni, kompuroin, hieron silmiäni ja haluan kuulla. Haluan nähdä. Haluan maistaa. Haluan tuntea. Haluan jakaa. Haluan olla. Jättäkää te muut minut ja meidät rauhaan. Pitäkää oma mustan harmaa maailmanne, pitäkää omat ajatuksenne ja uskonne. Miksi teille on annettu niin suuri valta suruun, itkuun ja toisten sielujen kuritukseen? Miten me olemme voineet sallia sen..  

Osia itsekkyydestä

Itsekkyys terminä nykyihmiselle on melko negatiivinen. Yleistettynä siis. Siitä on tullut rajoittunut käsite, haalimisen symboli. Itsekäs ihminen ei ajattele muita? Itsekäs ihminen ei rakasta muita? Itsekäs ihminen ei auta muita? Itsekäs ihminen kerryttää kaiken itselleen, kerää ja haalia, riistää ja kaapii, pysäyttää virran (virta kuvastaa tässä veden virran pysäyttävää patoa). Itsekäs ihminen haluaa hyötyä muista, hänestä ei ole muille hyötyä, ehkä hyvin harvoille. Tämä taitaa olla nykyinen käsitys itsekkyydestä, tai ainakin minulle tulee nämä asiat mieleen.

Epäitsekkyys, jalo piirre, jalo luonne. Antamisen ja jakamisen symboli. Auttamisen, ehdoitta rakastamisen ja joissain määrin hupsuna pidetyn ihmisen määritelmä.

Koitetaanko muuttaa itsekkyydestä tulevaa negaatiota positiivisemmaksi? Esimerkkinä helppo kuvaus omasta teosta (tai oikeastaan sarjasta tekoja):

Ostin joskus itselleni luonto-oppaan, ajattelin itseäni ja sitä mitä voisin siitä teoksesta oppia. Luin, opiskelin ja jossain vaiheessa jätin kirjan lopulta huomiotta. Olin imenyt siitä itseeni mitä halusin. Aika itsekästä, eikö totta? Teos osaltaan auttoi minua opinnoissani, opintojen jälkeisissä työtehtävissä ja jollain muotoa myös pätemisen tarpeessa :D Kuinka ihanaa onkin päästä pätemään jollain pienellä knoppitiedolla oikeassa paikassa, aivan mahtavaa!! Itsekästä, eikä totta?

Tänään kävin viemässä tuon n. 11 vuotta sitten ostetun teoksen kirjaston vaihtokirjojen hyllyyn. Kului 5min ja se oli löytänyt uuden kodin. Minulle tuli hyvä mieli, voisin kuvailla tuota tilaa onnellisuuden ja kiitollisuuden sekamelskaksi. Olin saanut kirjasta tarvisemani tiedot ja se oli auttanut minua oppimaan, nyt se voisi palvella jotain toista henkilöä. Kirja toi vielä siitä luovuttuanikin hienoja fiiliksiä minulle, itsekästä eikö? :D

Olen todella itsekäs, minusta on ollut hienoa käyttää tuota kirjaa itseni sivistämiseen. Minusta on ollut vielä hienompaa päästä käyttämään siitä ammennettua tietoa oppaan töissäni. Tiedon jakaminen on tuonut minulle iloa, olen tuntenut itseni onnelliseksi. Ja vielä tämä kiitollisuuden tunne tähän kaiken päälle kun olen laittanut kirjan kiertoon. Hitto miten paljon tuo teos on minulle hyvää mieltä tuottanut, aatelkaa, minulle, itselleni!! Eikä taida tämän lajin itsekkyys olla muilta pois?

Antakaa ja olkaa itsekkäästi onnellisia!!!

Haluttaa

Tänään on haasteellisempi päivä. En tiedä mitä haluan. Tai tiedän, mutta en tiedä onko "oikein" haluta? Kun en tiedä jonkin asian olevan oikein, hämmennyn, menen sotkuun :D

Haluamisia:

- Olla rikas
- Olla arvostettu
- Olla terve
- Olla apuna
- Olla onnellinen
- Olla rakastettu
- Rakastaa
- Antaa
- Iloita
- Uida nallekarkkia täynnä olevassa altaassa
- Hengailla lohikäärme Puffin kanssa
- Flirttailla sexy keijujen kanssa
- Ottaa kännit majatalossa
- Haluan eroon vakavuudesta
- Haluan huoneen joka on itsessään sänky ja sillä huoneella voisi käydä avaruudessa
- Haluan olla velho
- Haluan olla kuningas
- Haluan olla rokkistara
- Haluan olla buddha
- Haluan kirjoittaa
- Haluan olla ritari jonka perään naiset huutelee (solvauksia) ja jota vituttaa aamulla laittaa kylmä haarniska märän nahkasuojan päälle
- Telekineettiset voimat ois aika jees
- Haluan olla paras kaikessa, vähintään mestari
- Haluan röntgenkatseen ja kuulon
- Viinin josta ei tule krapulaa
- Hyvää ruokaa joka ei lihota, sairastuta eikä tyhmennä
- Xbox onen ja isomman telkkarin, oneen myös paljon pelejä
- Löhötuolin
- Sujuvamman liikenteen
- Salaisen teeri/metso agentin joka hourauttaa sopivan määrän lajitovereita uskomaan pääsevänsä paratiisiin mikäli menevät porukoitten takapihalle käklättämään ja tanssimaan. Tanssin aikana nyppivät ja putsaavat toisensa jonka jälkeen asettelevat itsensä roikkumaan pussiin.
- Paremmat kuulokkeet
- Oman leffateatterin
- Toisinaan ois myös kiva kasvattaa itelleen tissit, puristella niitä ja koittaa asettua kumppanin asemaan

Pienissä määrin

Muoto muuttaa makua.

-Mummun pilkkomat makkarat maistuu paremmalta kuin kokonainen lenkki
-Pizza slaisseina vs koko lätty
-Kokainen pippuri vs jauhe

Onnellistaminen

Mitäkö haluan?

100 miljoonaa euroa.

Miltäkö se minusta tuntuisi?

Vapauttavalta, hyvältä ja onnelliselta

Olisiko minun onni joltakin pois?

Jos olisi, kuka määrittelee sen määrän paljonko minulla voisi olla rahaa ennen kuin siitä joku tulisi kärsimään? Ovatko kateellisuus, kritisoinnin tarve ja paremmuuden tunne myös kärsimystä?
















Mitäkö haluan?

Rakkautta.

Miltäkö se minusta tuntuisi?

Vapauttavalta, hyvältä ja onnelliselta.

Olisiko minun onni joltakin pois?

Jos olisi, kuka määrittelee sen kuinka paljon voin saada rakkautta ennen kuin siitä joku muu tulisi kärsimään? Ovatko kateellisuus, kritisoinnin tarve ja paremmuuden tunne myös kärsimystä?

Hyvin herkkään kritisoimme "paremmin" pärjänneitä, rikkaampia. Heidän täytyisi luopua, jotta meillä täällä alhaalla menisi paremmin. Aivan kauheasti negatiivisia ajatuksia. Paljon kuluu energiaa tuohon, turhuuteen. Jos haluaa muuttaa jotain, kannattaa se aloittaa omasta sisimmästä. Tuolla jurnuttamiselle, kateudella, vihalla ja pelolla ihminen tukahduttaa onnensa pois. Aivan kuin se onni tulisi ulkoa, siitä mitä muut tekevät. Niinkö? Oletko riippuvainen muista oman onnesi suhteen? Muidenko täytyy onnellistaa sinut? :D  Mielummin käytän energiani ja aikani siihen, että olen onnellinen kuin siihen, että pahoitan mieleni muitten onnen takia.

Minä haluan olla rikas, niin maallisesti kuin henkisesti. Tekisikö rikkaus minut onnelliseksi, tekisikö rakkaus minut onnelliseksi? Laitanpa hetkeksi silmät kiinni, ajattelen tätä hetkeä. Juuri tätä hetkeä, olen onnellinen. Tässä hetkessä ei ole mitään vikaa, se on täydellinen. Sitten ajattelen olevani sikamaisen rikas ja edelleen yhtä rakastettu. Siinä hetkessä ei ole mitään vikaa. Se on juuri yhtä täydellinen kuin tämäkin hetki. Puitteet ja lavasteet ehkä muuttuvat, mutta onni tulee mun itteni sisältä, ei ulkopuolelta. Mutta se ei tarkoita sitä ettenkö voisi haluta (oikeastaan ettenkö voisi itselleni sallia) lisää. Minä luon itse oman todellisuuteni, kaikki riippuu siitä mitä minä itselleni sallin.

Näille saa vapaasti nauraa, vapaasti pahoittaa mielensä, vapaasti kommentoida tai vapaasti tuhahdella (tai jakaa). Tämä on minun tapani onnellistaa itseäni, tykkään kirjoittaa, luoda ajatuksistani näkyviä. Luoda omaa todellisuuttani. 

Matkaaminen

Muutama viikkoa sitten painoin linjurin summeria ja jäin pois eräällä pysäkillä. Matkaaminen oli puuduttanut pyllykkäiseni, enkä enää nähnyt niin selkeästi ulos ikkunoista. Muiden ihmisten hengitykset ja toimimaton ilmastointi huurruttivat lasit. Oli alkanut pienesti ahdistaa ja kaipasin raikasta ulkoilmaa. Muut matkustajat halusivat jatkaa matkaa, heillä suurimmalla osalla (kuten myös minulla) oli melko selkeä päämäärä. Osa oli noussut jostain matkan varrelta hetkeksi, osa pienessä sievässä väärälle linjalle erehtyneenä ja osa halusi vain tarkkailla muita. Mutta enemmistö tiesi tarkkaan päämääränsä.

Ulkona oli vähän hämärää, sumuista, Hetken ajattelin olinko ymmärtänyt väärin ikkunoiden huurteet, ehkä se olikin tätä sumua ulkopuolelta? Henkäisin syvään, raitis ilma kipristi keuhkoissa ja tuntui kylmältä. Kohensin takkia, korotin kauluksia ja aloin havannoimaan ympäristöä. Jotain tuttua, jotain uutta ja jotain skidisti odotuksellista. Pientä pirskahtelua. Linjuri seisoi vielä pysäkillä, muutama matkustaja kurkisteli taka-ovesta ulos ja kuski tarkkaili kelloa. Hengitin syvään ja ilma tuntui lämpenevän sisälläni.

Kuski tööttäsi, väänsi vipua ja ovet menivät kiinni. Matkustajat palasivat paikoilleen, jatkoivat matkaansa. Olin hypännyt kyytiin muutama vuosi sitten. Ihmetyksen ja innostuksen vallassa. Olin kuullut hieman erikoisemmasta, ehkä jopa hieman pelottavasta reitistä jolla tämä linjuri kulki. Halusin mukaan!! Hieman arasti koitin tehdä tuttavuutta muiden matkaajien kanssa. Olin kuitenkin suurimman osan alkumatkasta itsekseen ja tuijottelin ikkunasta ulos. Vähän kerrassaan aloin nauttimaan menosta, pysäkeistä joissa ihmisiä tuli ja meni. Keskusteluista muiden kanssa, Sain mukavan asennon ja annoin mennä. Ystävystyin, aloimme tekemään matkaa muiden kanssa yhdessä. Välillä ravistelimme toisia hereille ja osoittelimme ikkunoista ulos, "Katsos, oletko nähnyt tuota? Näitkö ne vuoret lumipeitteellä ja huomasitko elämää sykkivän viidakon? Ja tuolla siintää päämäärä, hienoa, näetkö!!?" Aina se matkaaminen ei ollut yhtä kivaa, välillä täytyi työntää ja joskus stopattiin konerikon takia. Jonkun aikaa matka oli todella kuoppaista, hiekkaa tunki ilmastoinnin kautta sisään ja pakokaasun haju tuntui pistävältä.
Yhtenä päivänä sain kännykkään kuvaviestin. Se oli suttuinen, sumea, mutta jokin siinä sai pienen värähdyksen kulkemaan selkää pitkin. Koitin katsella kuvaa tarkemmin, mutta se alkoi säröilemään, aivan kuin siinä olisi ollut häiriöitä. Samanlaisia kuin heikon antennin varassa olevalla televisiolla. Välillä kuva selkeni hetkeksi, mutta ei aivan tarpeeksi saadakseni siitä selvää. Pitkin päivää siinä vilkkui kuvia, voimistuen ja heiketen. Samalla linjurin sisällä alkoi tuntua tukahduttavalta, ilmastointi brakaili ja kuopat tiessä muuttuivat syvemmiksi ja niitä oli tiheämpään. Oma penkkikin alkoi tuoksahdella hivenen hieltä.. Painoin summeria, halusin pysähtyä ja koittaa saada kuvaviestistä selvää. Tuntea raikkaampaa ilmaa kasvoilla.

Hengitin lisää, painoin silmät kiinni ja nyt aloin jo tuntemaan mieleni selkiytyvän. Katsoin puhelintani, se oli sammunut. Akku lopussa. Nostin katseeni, tunsin käden kädelläni ja huomasin naiseni. Hymy, suukko ja tervehdys :) Hämärä alkoi väistyä, sumu hälvetä ja toisessa kädessä huomasin piteleväni kiinni tusinasta ilmapalloja. Jokainen eri väriä, hieman eri muotoisia mutta jokainen omalla tavallaan täydellinen. Mietin, että olisipa harmi jos jokin niistä puhkeisi.
"Minne haluat mennä?"
"Tuonne", osoitin sitä samaa päämäärää minne bussikin oli matkalla.
"Hyvä, ai niin, laitoin meille molemmille varailmapallopusseja reppuun. Puhallellaan sitten niitä yhdessä lisää jos sattuuvat puhkeamaan".

Kiitän!!

Kiitollisuudesta:

• Rakastan vierellä kulkevaa naista ja olen erittäinen kiitollinen meidän välisestä suhteesta!! 
• Olen kiitollinen asunnostamme!
• Olen kiitollinen verkkaisista aamuista mitä minulla on ollut!
• Olen kiitollinen lämpimästä suihkusta :)
• Olen kiitollinen kupillisesta kahvia ja aivan mahtavan makuisesta voisilmäpullasta torilla!!

Melko hempeetä, mutta samalla aika rohkeeta uskaltaa arvostaa oman elämänsä upeita asioita muutenkin kuin hiljaisesti. Liian usein jätämme huomioimatta nuo tärkeät "pienet" asiat, hetket tai teot. Keskitämme energiamme siihen, että joskus.. sitten kun.. ensiksi täytyy.. Vitut, sie saat olla just nyt onnellinen, ei sitten kun, milloin se muka on?

Sitten voidaan olla kateellisia toisten onnelle tai ajatella aidosti hymyilevien ihmisten olevan hulluja tai jotenkin pelottavia. Mitä helvettiä :D :D Onko se minulta pois jos naapurin Tuija on haaveillut onnesta ja on sen saavuttanut? Onko onnellisuutta olemassa vain rajattu määrä? No eikös silloin myös vihaa ja katkeruutta olisi olemassa rajattu määrä? Eikö sinua pelota se, että viha ja katkeruus loppuisikin yhtäkkiä? Hitto, joutusit tuntemaan vaikka onnellisuutta :) Onnea ei ole rajattu, eikä meidän tarvitse ansaita sitä, se on meille annettu pyyteetön lahja. Tarvitsee vain sallia se itselle.

Minulla on ollut välillä vaikeuksia ymmärtää huolehtimisen kulttuuria:

"Minua huolettaa ja surettaa tulevaisuus" 
"Voi voi miten kauheaa maailmalla tapahtuu, olen surullinen" 
"En minä voi sallia itselleni maallista vaurautta kun joillakin menee minua huonommin"

Sinänsä ei ole pahaa siinä, että huomioi myös muut ihmiset sekä ajattelee omaa tulevaisuutta. Mutta miksi ihmeessä se kääntyy niin kovin helposti huolehtimisen puolelle? Mitä hyötyä on tuntea negatiivisia fiiliksiä, miksi sen sijaan ei voisi ajatella seuraavasti:

"Huomenna, itseasiassa aivan kohta tai vaikka heti voi tapahtua jotain hyvää ja innostavaa" "Maailmalla tapahtuu surullisia asioita, toivon kovasti niiden asioiden ratkeavan ja toivon surun sijasta onnellisuutta" 
"Sallin itselleni maallisen vaurauden ja toivon sitä myös muille, sitä paitsi voin olla monella tapaa avuksi apua tarvitseville kun itselläni on yksi työkalu lisää, vauraus". 

Kuinka paljon me käytämmekin energiaa meidän elämisen todellisuutta kurjistaviin ajatuksiin. Sama määrä ja aika käytettynä onnellistamiseen, huh. Olisiko se liian hurjaa tuntea ahdistuksen sijasta onnea?

Seestyneisyys

Jos elämä on seesteisessä, kiireettömässä tilassa, onko siinä silloin teidän mielestä jotain vialla?

Mikä on oman elämäsi perusolemus?

Arvotatko muut ihmiset sen perusteella?