Töitä, tarkoitusta.

Menin töihin, tai sain töitä. Näkökulmia.

Elämä on ollut ajelehtemista. Koitin ottaa siitä kiinni ja tehdä siitä tavoitteellista. Tuli stressi, ahdistus ja pakokauhu. Hyi.

Ajelehdin, hymyilen, irvistän ja itken (ilosta tai surusta).

Nautin. Pelkään ja rakastan matkaa pois pelosta :)

Ai mikä on elämän tarkoitus;
oppia olemaan sinut itselle (ja keksiä hyvät työvuorot). 

Lopullista, poistumista, muutosta?

Kuolema; rajan ylitys, muutos, poistuminen, lopullisuusko?

Elämä täällä päättyy, se tapahtuu meille jokaiselle, jossain vaiheessa. Harvat meistä tietävät omat päivät, harvat meistä tietävät läheistemme päivät. Itse en haluaa tietää, haluan oppia elämään ilman pakollista pelkoa jonkin lopusta, haluan oppia nauttimaan elämästä ilman kiirettä, ilman ennalta ilmoitettua tarkkaa deadlineä.

Kuolema tuo yleensä surun tunteen, vahvan, ihmisen lävistävän lohkareen. 

Mutta miksi olla surullinen kuolemasta? Mitä kuolemassa surraan? Itketäänkö poistuneen vuoksi vai itsemme? Tiedätkö varmasti mitä kuoleman jälkeen on, vai onko mitään?

Jos uskot taivaaseen ja poistunut on ollut hyvä ihminen, oletko surullinen hänen vuoksi paremmista mestoista? Jos uskot taivaaseen ja helvettiin, niin suretko helvettiin joutunutta? Eikös se helvettiin joutunut ole tehnyt jotain todella pahaa elämässään?

Jos uskot, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, suretko ilmaan haihtuneen puolesta, joka ei ole enää olemassa. Hänhän ei voi tuntea enää mitään. Hän on hävinnyt. Voiko surra jotain sellaista mikä ei voi tuntea mitään?

Jos uskot elämän kiertokulkuun, jälleensyntymiseen, valoon ja rakkauteen, oletko surullinen hänen puolesta joka jatkoi matkaansa? Oletko surullinen jatkuvuudesta?

Itse suren, koska on ikävä. Ikävä ihmistä. Pidän itseäni onnekkaana, sainhan tuntea poistuneen henkilön. Olen onnekas ja onnellinen kun sain jakaa osan elämääni hänen kanssaan. Hymyilen ja nauran yhteisille muistoille, hetkille joina pystyi aina olemaan oma itsensä. Hetkille, jotka eivät ikinä poista poistunutta sydämestäni. En sure serkku rakas puolestasi, enkä sure mustalla, raskaalla tavalla. Suren iloisesti, keltaisesti, nostan elämän maljan puolestasi ja muistollesi, kumarran maalliselle elollesi ja toivotan erittäin upeaa matkaa :) Kiitos ja syvä kumarrus, uskalsit olla mitä olit!! Pikku-Ville :)

Kuolleen sureminen on itsekästä. Erittäin terveellä tavalla. 

P.s Tavataan taas serkkusein, meiltä jäi hetkiä kesken, olet myös ahvenia velkaa :)

Huuto!!!

Syöskää minut kauneuteen, kosmokseen, kukkivaan kuohuun ja äärettömyyteen!! Tulkaa mukaan, kokekaa ja iloitkaa, naurakaa, huutakaa voimain tunnosta ja rakastakaa!!! Ei kumartelua, ei ilman tasa-arvoa. 

Luokaa kauneutenne, osaatte kyllä. Osaattehan myös luoda rumuutta, tai ainakin itse lokeroitte luomanne rumuuden lokeroon. Olkaa itsellenne armollisia, helliä ja antakaa onnellisuudelle mahdollisuus. 

Antautukaa elämään, älkää taistelko niin tormakkaina virtaa vastaan. Aivan kuin olisitte melomassa koskea ylävirtaan, ihailette voimianne pysyä paikoillaan, ihailette toisia kun he kasvattavat vastuksen tuomia lihaksia. Aivan kuin elämän tarkoitus olisi pyristellä vastaan, uupua ja peittää uupumus. 

Olisiko niin kauheaa kääntää kasvot ja vartalo myötävirtaan, päästää vastuksesta irti ja hellittää? Olisiko niin kauheaa alkaa nauttimaan olemisesta, katsella ympärilleen huomioiden luonnon tuoma kauneus, tuntea iholla viileän vilvoittava viima, tuoksuttaa kedoilta kantautuvien kukkien tuoksua. Olisiko niin kauheaa kuunnella lintuja, tuntea virran eteenpäin vievä syke, antaa itselleen lupa nauttia?

Kyllä, se taitaisi olla aivan kauheaa. Meidän on pakko pyristellä, taistella, raivata tietämme, pakottaa, tuhlata energiaa, tehdä väkisin, tuntea negaatioita, taistella, taistella, taistella. Muutenhan emme kehittyisi, pärjäisi, selviytyisi emmekä olisi ihmisinä arvokkaita. 

Voi hyvänen aika. Kuka on teitä käskenyt kärsimään? Kuka on teitä ohjeistanut taistelemaan ja rimpuilemaan? Kuka sanoo elämän olevan kenenkään muun kuin sinun itsesi käsissä? Jumalako, vanhemmatko, opettaja, presidentti, naapurin Erkki vaiko suurten yhtiöiden johtajat? 

Ymmärtäkää, olette kaikki yhtä ja samaa energiaa. Olette kaikki lähtöisin ykseydestä, ette ulkopuolelta. Te olette kaikki yhden ja saman ilmentymiä. Miettikää vartaloanne, pelkääkö pottuvarvas napaa, onko silmän mielestä peukalo arvokkaampi? Mollaako keuhkot sydäntänne tai onko pohjelihas penikselle kateellinen? 

Olemme samanarvoisia, eikä kukaan voi teistä käskeä toista kärsimään. Kaiken pohjalla on ykseys, onnellisuus, ykseys. Olkaa rauhassa, antakaa mennä, päästäkää irti, älkää peljätkö ja rakastakaa ehdoitta!!